Enka-musiikki

Japanin kävijä ei pitkään tarvitse olla maassa tulematta kosketukseen omaperäiseen musiikkiin joka on sekoitus länsimaista ja japanilaista sävelainesta. Enka tulee vastaan pikkukatujen baareista, radiosta ja televisiosta. Tämä musiikkilaji ei juuri ole levinnyt Japanin rajojen ulkopuolelle, vaikkakin jotkut naapurimaat ovat lainanneet siitä aineksia omaan vastaavaan musiikkiinsa. Japanissa asema on jotakuinkin sama kun tangon Suomessa, eli etupäässä varttuneimpien ihmisten musiikkilaji. Enkan kultakausi sijoittuu sodanjälkeisiin vuosikymmeniin ja tänä päivänä enka käy toivottoman tuntuisen taistelun sekä ulko- että kotimaan pop-musiikkitarjontaa vastaan.

Mikä sitten on enka? Japanilainen vastaus voisi olla: “Nihonjin no kokoro” eli japanilaisten sielu. Tyypillinen enka koostuu varsin melankolisesta melodiasta ja tekstistä, joka kertoo onnettomasta rakkaudesta, kyyneleistä, surujen hukuttamisesta sakeen tai kaipuusta kotiseudulleen (furusato). Esiintyjinä ovat sekä nais- että miespuoliset laulajat, jotka usein esiintyvät perinteellisessä vaatetuksessa. Ja karaoke-baareissa enkaa lauletaan joka ilta tuhansista kurkuista.

Enkan historia

Enkan juuret ulottuvat kauaksi Japanin kansanmusiikkiin (minyo). Lajiltaan se kuuluu kayokyoku kategoriaan, eli populaarimusiikin suureen ryhmään. Vaikutteita enka on saanut mm. Edo-kauden koutasta (lyhyet laulut) sekä naniwabushi-esityksistä. Varsinaisesti enkaa muistuttavasta musiikkilajista voi kuitenkin puhua vasta Meiji-kauden alusta. Etymologisesti sana enka katsotaan tulleen kanjista “en” (välittää sanomaa) ja “ka” (laulun välityksellä). Ensimmäiset protoenkat kuten “oppekepe-bushi” olivat hieman sen ajan poliittisia protestilauluja vallassa pitäviä vastaan. Näinä aikoina tulivat muotiin myös shoka (koululaulut) sekä gunka (sotilaslaulut).

Yhteistä kaikille oli että säestys tapahtui pääosin länsimaisin soittimin. Ensimmäiset tunnistettavat enka-laulut syntyivät kuitenkin vasta Taisho-kaudella (1912-1926). Tuolloin enkashi-laulajat kiersivät baareissa säestäen itsensä kitaralla tai hanurilla. Käänteentekevinä mainitaan laulut “Kachusa no uta” (Katjuusan laulu) vuodelta 1914 sekä “Kago no uta” (Lintu häkissään) vuodelta 1923. Varsinaisen läpimurron enka kuitenkin sai vasta Showa-kaudella ennen sotaa. Tähän vaikutti suuresti äänitystekniikan paraneminen sekä gramofonilaitteiden yleistyminen. Hittejä tältä aikakaudelta ovat mm. “Kage o shitaite” (Kaipaan muistoasi) sekä “Sake wa namida ka tameiki?” (Sake on kyyneleeni tai huokaukseni?). Enkan suosio on aina ollut jotenkin kytketty maan taloudelliseen tilanteeseen. Eipä siis ihme että lajin suosio oli huipussa sodanjälkeisinä vuosikymmeninä. Tällöin enka sai myös vaikutteita sekä amerikkalaiselta popmusiikista että ranskalaisesta chansonista. Eräs ensimmäisistä uuden tyylin enka-kappaleista oli Namiki Michikon vuoden l945 hitti “Ringo no uta” (omenalaulu). Omenat olivat silloin kysyttyä tavaraa! Seuraavat kolme vuosikymmentä olivat sitten enkan kulta-aikaa joka synnytti sellaiset valovoimaiset tähdet kuten Misora Hibari, Shimakura Chiyoko, Kasuga Hachiro sekä Minami Haruo. Myöhemmin seurasivat sitten esimerkiksi Kanazawa Akiko, Murata Hideo ja Kitajima Saburo. Näistä Misora Hibari oli enkan varsinainen megatähti. Hän teki elämänsä aikana 1700 äänitystä ja osallistui 150 elokuvaan. Hänen hautajaisiin vuonna 1989 osallistui arvioltaan 42000 surijaa.

Enkan tunnumerkit

Mitkä ovat sitten enkan tunnusomaiset piirteet? Enkan sävelkuvio on hieman vaikeata määritellä. Useimmiten se on hidas ja melankolinen, mutta samalla myös rytmikäs. Perinteellisten lyömäsoittimien käytöllä ja rytmin muutoksilla pyritään aikaansaamaan tekstiä myötäileviä dramaattisia efektejä. Toisaalta enkan repertoaariin kuuluu myös iloisia bon-odori tyyppisiä kappaleita, esimerkkinä Nakamura Mitsukon usein esittämä pirteä ”Kawachi otoko bushi”. Enkassa käytetään yleensä nk. pentatoonista sävelasteikkoa (yonanuki-skaala) josta puuttuvat neljäs ja seitsemäs nuotti (s.o. vain viisi nuottia per oktaavi). Perussoittimina käytetään mieluiten kielisoittimia kuten kitaraa, mandoliinia ja viuluja, mutta taustana myös puhallinsoittimia. Shamisenia, kotoa ja shakuhachi/fueta käytetään myös usein “perinteisen” tunnelman aikaansaamiseksi. Myös laulutekniikka eroaa hieman länsimaisesta. Esiintyjät käyttävät varsinkin, hitaissa kappaleissa nk. kobushi-vibraattoa (“nyyhkyvibraattoa”) sekä nasaalista ääntä (hanagoe). Tyypillinen piirre enka-lauluja esittäessä on myös melisman (yuri/ornamentaatio) sekä voimakkaan jälkivibraaton käyttö. Riippuen laulun sisällöstä naisesiintyjä saattaa muuttaa äänilajiaan “raaemmaksi” kun on kyse miehille kirjoitetut tekstit (otoko uta). Miesesiintyjä joka laulaa naisista (onna uta) on melkein poikkeuksetta tenoori. Baritonit eivät yleensä laula naisille omistettuja tekstejä. Heidän fortensa sen sijaan ovat giri-ninjo (velvollisuus-inhimmillisyys) problematiikasta kertovat laulut. Nämä laulut käsittelevät usein yakuza-maailmaa. Monet tämäntyyppiset enkalaulut ovat tulleet suosituksi yakuza-elokuvien teemalauluista. Esiintyjinä ovat tällöin ollet tämän alan kuuluisat tähdet itse, kuten Kobayashi Akira, Takakura Ken tai Tsuruta Koji. Murata Hideo lauloi melkein yksinomaan tämäntyyppisiä lauluja.

Kuten jo alussa mainittiin, niin enkan peruskaavaan kuuluu melankolisuus ja surullisuus. Enka-tekstit sisältävät tyypillisesti seuraavanlaiset avainsanat: eroaminen, saavuttamaton rakkaus, nainen, mies, yksinäisyys, kotikaipuu, kylmyys (Pohjois-Japani), sade, kyyneleitä sekä tietenkin sake ja juominen (useimmiten yksin). Rakenteeltaan enka-teksti koostuu tavallisesti kolmesta säkeestä, kukin 4-8 rivin pituisina. Tähän formaattiin mahtuu koko kertomus. Esimerkkinä varsin tyypillisestä enka-säkeestä annettakoon tässä Yoshi Ikuzon “Sake yo” vuodelta 1988:

Namida ni wa ikutsumo no    Minulla on niin paljon muistoja
omoide ga aru                       näissä kyynelissä
kokoro ni mo ikutsuka mo     Minulla on useita
kizu mo aru                           haavoja myös sydämmessäin
hitorizake tejakuzake            Yksin juoden, kaataen itselleni
enka o kiki nagara                enkaa kuunnellen, tulen tunteelliseksi juodessani
hororizake sonna yoru mo    Tuollainen ilta aina silloin tällöin
tamanya na isa                     kai menettelee

Tätä kuunneltaessa jokaisen japanilaisen mieleen tulee että onpa surullista kun on niin yksin että joutuu jopa kaatamaan sakea itselleen. Joskus lauluun kuuluu myös puhutun monologin asuun sisälletty nyyhkytarina. Jotkut laulajat ovat erikoistuneet määrätyntyyppisten laulujen esittämiseen, kuten edellä mainittu Yoshi lkuzo, joka yleensä lauloi sakesta ja juomisesta. Toiset laulavat etupäässä kotiseudustaan, menetetystä rakkaudesta, merimiehistä ja satamista jne.

Varsinaiset enka-tähdet ovat yleensä olleet varsin nuoria, 20-30 vuoden ikäisiä, mutta esimerkiksi Misora Hibari ja Murata Hideo säilyttivät suosionsa koko elämänsä aikana. Esiintyessään enka-laulajat tavallisesti valitsevat asunsa laulun sisällön mukaisesti. Perinteisiä aineksia sisältävät laulut vaativat yleensä kimonoa naisesiintyjien kohdalla ja yukataa tai hakama-haori kombinaatiota miesesiintyjien kohdalla. Kun lauletaan rakkaudesta ja baarien ja satamien maailmasta niin naisesiintyjillä on yleensä pitkä iltapuku päällään ja miesesiintyjillä puku tai smokki. Tämän päivän enka-tähdistä mainittakoon mm. Ishikawa Sayuri, Sakamoto Fuyumi, Godai Natsuko, Nakamura Mitsuko sekä Ayako Fuji. Miesesiintyjistä vanhat konkarit Mori Shinichi, Itsuki Hiroshi ja Hosokawa Takashi ovat “still going strong”.

Enka tänään

Kun tarkastellaan enkan tilannetta tänä päivänä, niin on selvää että enkan surumieliset tekstit ja melodiat eivät vetoa japanilaiseen nykynuorisoon, joka muun nuorison tapaan vaatii enemmän ”actionia”. Suosion vievät viehättävät kawaiko-chanit, joiden laulut yleensä sisältävät pari sanaa englantia ja joiden suosio parhaimmillaan kestää vuoden tai parin. Enkan suosio on selvästi laskenut viime vuosikymmeninä, varsinkin silloin kun Japanilla meni lujaa. Mikä on siis enkan tulevaisuus? Japanin talous on ainakin makrotasolla ollut monta vuotta alavireessä ja tämä ehkä on jossain määrin suosinut enkaa. Kuten muidenkin musiikkityylien kohdalla niin enkan suosio on mennyt aaltoina. Uusi tähti enkan taivaalla tietenkin ainakin hetkellisesti lisää lajin suosiota myös nuoremmissa sukupolvissa ja nykyään on myös ”fuusioenkaa”, joka on saanut vaikutteita eri musiikkityyleistä. Vanhantyylisellä enkalla on kuitenkin varsin stabiili ja vankka kannattajajoukko yli 50-ikäluokassa, joten on ennenaikaista puhua enkan kuolemisesta sukupuuttoon. Kyllä enka näillä näkymillä tulee tutkailemaan japanilaista sielua vielä tulevaisuudessakin.

Miten enka sitten istuu suomalaisten korvissa? Väittäisin että varsin hyvin! Voisi leikillisesti sanoa että ”meill’ jenkka, heill’ enka”. Perussävyltään tyypillinen enka ei mielestäni eroa merkittävästi perussuomalaisista mollivoittoisista laulelmista. Kaukaa kuunneltuna voisi joskus jopa kuvitella että joku enka-kappale on suomalaista alkuperää. Enkaan kannattaa ehdottomasti tutustua, jollei nyt tietenkin satu olemaan hardrock- tai rappari-fani. Ongelmana on ollut enka-levyien saatavuus Japanin ulkopuolella. Vaikka hyvin varustetuissa eurooppalaisissa levykaupoissa yleensä on laaja valikoima klassista japanilaista musiikkia kuten koto, shamisen, shakuhachi, kabuki, o-daiko jne, niin enka-levytyksiä ei yleensä löydy. Tässä suhteessa tämän päivän tilanne on huomattavasti parantunut. Internetin kautta saa suoraan Japanista helposti levyjä tilattua. Vielä helpommin pääsee enkaan kiinni ”googlaamalla” YouTubea. Sieltä löytyy suuri määrä tunnettujen artistien esiintymisiä vuosien takaa. Japanireissun yhteydessä homma tietenkin myös hoituu, mutta yksin levykauppaan mentynä menee kyllä helposti sormi suuhun – vaikka kyllä sielläkin selvää. Varminta on ottaa joku japanilainen kaveri mukaan joka todennäköisesti (varsinkin jos on nuorempaa ikäluokkaa) hieman hämillään voi myyjälle selittää että “tässä nyt on tällainen hullu gaijin joka tykkää enkasta”!

Ronny Rönnqvist