Arkistot kuukauden mukaan: toukokuu 2016

Huomattavia japanilaisia kulttuurivieraita Annikin Runofestivaaleilla Tampereella 11.6.

Annikin Runofestivaaleilla Tampereella nähdään 11.6.2016 huomattavia japanilaisia kulttuurivieraita, kun esiintymislavalle astelevat runoilija Yumi Fuzuki ja kuvataiteilija Hikaru Cho. Luvassa on runouden ja vartalomaalauksen kiehtova yhdistelmä. Molemmat vierailevat maassamme ensimmäistä kertaa.

YUMI FUZUKI

Yumi Fuzuki on nuoresta iästään huolimatta yksi Japanin tärkeimmistä ja näkyvimmistä nykyrunoilijoista. Hänen esikoiskokoelmansa julkaistiin, kun hän vielä opiskeli lukiossa. Se sai kaksi maan huomattavinta runouspalkintoa ja hänet palkittiin kaikkien aikojen nuorimpana voittajana. Kahden oman kokoelmansa ja useiden antologioiden lisäksi Fuzuki on ollut mukana runoilijana elokuvassa, jossa hän esitti itseään, ja lukuisissa taiteidenvälisissä projekteissa. Hän esiintyy usein televisiossa ja radiossa. Fuzukin runoja on julkaistu muun muassa sukkahousuihin ja lyijykyniin painettuina.

Fuzukin runous on kuulasta ja visuaalista ja sen maalaamat kuvat ovat selkeitä ja joskus julmiakin. Runojen toistuvia teemoja ovat kasvaminen, naisen keho, asioiden synnyttäminen ja arjen epätodelliset hetket. Mayu Saaritsan alkukielestä suomentama Fuzukin esikoisteos Painokirjainten meri julkaistaan festivaalin yhteydessä. Fuzuki esiintyy yhdessä kuvataiteilija Hikaru Chon kanssa.

HIKARU CHO

Nuori japanilaistaiteilija Hikaru Cho on jo ehtinyt luoda kansainvälisesti näkyvän uran kuvataiteilijana. Hänet tunnetaan erityisesti huikeista kolmiulotteisista optiseen illuusioon perustuvista vartalomaalauksistaan. Niitä on nähty esimerkiksi Amnestyn My Body My Rights –kampanjassa. Tämän lisäksi hän on tehnyt mm. animaatioita, veistoksia ja suunnitellut asusteita useille eri vaatebrändeille. Cho on myös suunnitellut taideasusteita, kuten sukkahousuja joihin on painettu Yumi Fuzukin runoja. Cho opiskelee parhaillaan Musashinon taideyliopistossa Tokiossa. Annikin Runofestivaaleilla Cho esiintyy yhdessä Fuzukin kanssa. Luvassa on runouden ja vartalomaalauksen kiehtova yhdistelmä.

Fuzukin & Chon esittely

ANNIKIN RUNOFESTIVAALI

Annikin Runofestivaaleilla hypitään 11.6. taiteellisten raja-aitojen ylitse, kun teemana on Runoilija vieraissa. Tapahtuma kokoaa yhteen esiintyjiä, joiden työssä runous yhdistyy tanssiin, kuvataiteisiin ja musiikkiin. Monet esityksistä ovat ainutkertaisia, ja ne tehdään Annikin Runofestivaalia varten. Muita estivaalin esiintyjiä ovat mm. Gregory Pardlo (USA) & Hot Heros, Vilja-Tuulia Huotarinen & Satu Tuittila, Paperi T, Helena Sinervo & Tiina Poutanen, J.K. Ihalainen & Reijo Kela, Claes Andersson, Ville Pirinen, Katja Kettu ja Laura Lindstedt.

PRESSIKUVAT:

Pressikuva Yumi Fuzukistä löytyy täältä

Annantalon Japani-päivä sunnuntaina 30. lokakuuta

Annantalon Japani-päivä 2016

Paikka: Annantalon Taidekeskus, Annankatu 30, Helsinki

Aika: sunnuntai 30.10.2016 klo 11–16

Kolmen vuoden tauon jälkeen järjestetään taas suosittu Japani-päivä, nyt jo 15. kerran. Tuttuun tapaan Annantalo on silloin täynnä japanilaiseen kulttuuriin liittyvää toimintaa: luentoja, esityksiä, budonäytöksiä. Työpajoissa voi kokeilla ikebanan, kalligrafian, mangan ja origamin tekemistä ja tutustua go-pelin saloihin.

Japaniin liittyvät ystävyysyhdistykset ja harrastusseurat esittelevät toimintaansa, ja  toisessa kerroksessa on japanilainen kauppakuja. Saatavilla on tietenkin japanilaisia herkkuja.

Japani-päivän järjestävät yhteistyössä Annantalon Taidekeskus, Japanin Suomen suurlähetystö,  Japanilaisen kulttuurin ystävät ry, Suomalais-Japanilainen Yhdistys ry ja Suomen Iaidoliitto ry.

Tiedustelut: Annantalo.tuotanto at hel piste fi Ulla Arjamaa ulla.arjamaa at kolumbus piste fi Japanilaisen kulttuurin ystävät ry, Juuso Liljavirta jliljavirta at gmail piste com Suomalais-Japanilainen yhdistys ry.

Tervetuloa!

いらっしゃいませ

Lahden Runomaraton Japanin lumoissa 17. – 18. kesäkuuta

Lahden Runomaraton Japanin lumoissa

Runomaraton-festivaali järjestetään Lahden Sibeliustalossa 17. – 18.6. jo 17. kerran. Tänä vuonna Runomaraton on värikkäämpi ja kansainvälisempi kuin koskaan.

Festivaalin pääesiintyjät saapuvat Japanista: runoilija Yumi Fuzuki ja kuvataiteilija Hikaru Cho saapuvat Suomeen ensimmäistä kertaa. Vasta 24-vuotias Fuzuki on ehtinyt niittää mainetta ja kunniaa Japanin runouskentällä ja saanut esikoisteoksestaan kaksi merkittävää runouspalkintoa vuonna 2010. Kahden julkaistun kokoelman lisäksi Fuzuki on ollut mukana monenlaisissa poikkitaiteellisissa projekteissa ja tehnyt muun muassa runovideoita. Fuzukin runoja on julkaistu muun muassa sukkahousuihin ja lyijykyniin painettuina. Fuzukin toinen runokokoelma julkaistaan Suomessa kesäkuun alussa Aviadorin kustantamana. Kääntäjä Mayu Saaritsan suomentamaa kokoelmaa on myynnissä myös Runomaratonilla.

Nuori Hikaru Cho on  ehtinyt luoda kansainvälisesti näkyvän uran kuvataiteilijana. Hänet tunnetaan erityisesti uniikeista ja maagisesti totuutta muuntelevista vartalomaalauksistaan. Lisäksi hän on tehnyt muun muassa animaatioita, veistoksia ja suunnitellut asusteita useille eri vaatebrändeille. Cho opiskelee parhaillaan Musashinon taideyliopistossa Tokiossa. Runomaratonilla Cho esiintyy yhdessä Fuzukin kanssa. Fuzukin ja Chon yhteinen performanssi on yhdistelmä runoutta ja vartalomaalausta.

Monitaiteellisella Runomaratonilla on lisäksi muun muassa kuvataiteilijaSoile Yli-Mäyryn näyttely, johon järjestetään yleisöopastuksia. Virolainen runoilija Carolina Pihelgas esiintyy yhdessä Reval Ensemble -yhtyeen kanssa ja luvassa on maaginen runouden, folk-musiikin ja nykymusiikin esitys. Reval Ensemblen keulakuvina kuullaan ja nähdään niittymarin kielellä laulava Anna Mishina ja virolainen sopraano Arete Teemets. Erityisesti lapsiperheille suunnattu, kirjailijaMila Teräksen käsikirjoittama, Kettu ja värit -tanssisatu on ainutlaatuinen yhteistyöproduktio, jossa on mukana noin 50 lasta ja aikuista Suomesta, Virosta, Komin tasavallasta, Karjalasta ja Inkerinmaalta. Suomalainen nykykansanmusiikkiyhtye Värttinä päättää runofestivaalin.

Koko ohjelma