Etelä-Haagan kirjastossa pidetään keväällä 2015 tiistai-iltaisin japanin kielen kielikahvilaa. Lisätietoja.
Arkistot kuukauden mukaan: tammikuu 2015
Japanilaisvaikutteista taidetta Galleria Foggassa 24.1. – 12.2.2015
Galleria Foggassa Helsingissä on 24.1.–12.2.2015 esillä taidenäyttely: ”Toinen ulottuvuus”. Yksi ryhmänäyttelyn taiteilijoista on Minna Rajala, kuvataideopettaja, jonka harrastuksena on chadô-teetaide ja maalaustaide. Minna on ollut vuosikaudet Japanilaisen kulttuurin ystävien jäsen.
Näyttelyn avajaisissa pysähdyimme pitkäksi aikaa ”Alussa” maalauksen (akryyli ja tempera pahville) ääreen. Siinä on kiehtova pyörre. Minna kertoo maalanneensa sen leveällä siveltimellä, osin silmät kiinni, samoin vartalon liikkein, kuin valmistaessaan japanilaisessa teetilaisuudessa paksua vihreää koicha-teetä matcha-jauheesta bambuvispilällä. Teekulhossa pyörteinen liike vaivaa matchan ja veden juuri sopivaksi, herkulliseksi juomaksi – Maalauksen pinnassa se jakaa tekijän energian katsojan kanssa zen-kalligrafian tavoin. Maalaus on vasta toinen Minnan koskaan tekemistä teetaiteeseen liittyvistä maalauksista.
Koettavissa osoitteessa: Pohjoisranta 8B, ti-to 11-18, pe 11-17 ja la-su 12-16.
Japan Festival Espoon kulttuurikeskuksessa 28.2.2015
Tervetuloa nauttimaan viidestätoista japanilaisesta perinnekulttuuriesityksestä! Ohjelmassa mm. taiko-rumpuesityksiä, perinnemusiikkia koto– ja shamisen-kielisoittimilla, perinteistä kyōgen-komediateatteria, butō-tanssia, kalligrafiaa, origameja ym. suoraan Japanista. Esittelykojuilla pääset myös itse kokeilemaan japanilaisia perinnetaitoja!
Esitykset japaniksi, tulkkaus paikanpäällä suomeksi
Aika
28.2.2015 klo 13.30 – 17.00
Paikka
Espoon kulttuurikeskus, Tapiolasali
Kulttuuriaukio 2
Järjestäjä
Cotswolds Wind Academy, presidentti Mr Seijiro Yoshimoto
Japani-aiheinen näyttely Annantalossa 26.1. – 1.2.2015
Viikolla 5 (26.1.– 1.2.) kannattaa olla tarkkana ja pistäytyä Annantalon 2. kerroksessa. Silloin siellä on esillä *folding cosmos Helsinki – näyttelyprojekti, joka on varsinainen runsaudensarvi. Esillä on japanilaisten taiteilijoiden teoksia, joiden yhdistävänä teemana ovat luonto, muistot ja maisema. Käytävän keskiosaan kasvaa Aalto-yliopiston opiskelijoiden mittava lapsuuden muistoista nouseva Mökki -installaatio, joka antaa suojan ja rajat japanilaiselle teen tarjoilupaikalle (kts. mainos ja lehdistötiedote).
Näyttelyssä humisevat myös suomalaiset hongat! Äänitaiteilija Kirsi Ihalainen tuo Annantalolle ääni-installaationsa Finnish Forest Frequencies, jonka soivat kelopuut luovat tilaan suomalaisen metsän huminoineen ja eläinäänineen.
Näyttelyn avajaiset ovat ma 26.1. klo 17, tervetuloa! Huomatkaa myös, että näyttelyn avoin tapahtumapäivä on su 1.2. klo 13–15. Silloin Annantalolla nautitaan japanilaista teetä, maalataan maisemia suomalaiselle vanerille ja tehdään lumikideheijastuksia pimeään huoneeseen hokkaidomaisella meiningillä. Ja taitellaan tietysti myös origameja! Tapahtumaan ovat kaikki tervetulleita, mutta työpajat soveltuvat parhaiten yli 7-vuotiaille.
Taistelulajinäytös Helsingissä 18.1.2015
Japanilaisten taistelulajien näytös 18.1.2015 klo 13 – 16.30 Rudof Steinerkoulun Mikael-salissa (Helsinki). Tilaisuuteen vapaa pääsy! Lisätietoja: http://iaido.fi/arkisto/Koryu%202015.pdf.