Kukapa ei olisi taitellut lapsena paperilaivoja ja hattuja. Itsekin lapsena innolla taittelemiani paperilentokoneita voidaan nimittää origameiksi. Origamien taittelua voidaan pitää ainutlaatuisena tapana käsitellä materiaalia. Neliön muotoinen paperi on jo sinällään valmis kappale. Origamien taittelussa paperia ei kuulu leikata tai liimata, eikä siihen liitetä muita materiaaleja. Ainoa mitä paperin lisäksi tarvitaan, on hieman kärsivällisyyttä.

Paperintaittelun historia ulottuu hyvin kauas. Voisi luulla, että paperin valmistamisesta on vain pieni askel sen taittamiseen. Ensimmäisten varsinaisten origamien luomiseen ennätti kuitenkin kulua vielä satoja vuosia. Paperin valmistustaito levisi Kiinasta Japaniin 600-luvulla buddhalaisten munkkien mukana. Paperia käytettiin Japanissa ennen muuta tekstien kirjoittamiseen. Paperintaittelun merkitys oli toissijainen. Paperi oli vielä tuohon aikaan työlästä valmistaa ja näin ollen sitä pidettiin hyvin arvokkaana.

Heian-kauden (794–1185) Japanissa paperi oli käytössä lähes yksinomaan hovissa ja paperintaittelua pidettiin eleganttina tapana kuluttaa aikaa. Sitä pidettiin yhtä arvostettuna taidemuotona kuin kuvanveistoa tai maalaustaidetta. Paperia pidettiin tuohon aikaan liian arvokkaana vapaa-ajalla käytettäväksi, mutta se sopi koristamaan monia uskonnollisia rituaaleja kuten hääseremoniaa, jossa paperista taitellut perhoset koristivat sakekuppeja.

Samoin paperitaitoksia käytettiin koristamaan ylimystön lahjoja.

Myöhemmin Muromachi-kaudella (1392–1573) paperia alettiin valmistaan yhä laajemmin ja sen saanti helpottui. Paperin taittelusta tuli yhä tärkeämpi osa lahjojen antamista ja saamista, jopa niin että se muodostui osaksi samuraiden bushi-etikettiä. Samalla paperitaittelu alkoi vähitellen myös levitä koko kansan pariin. Feodaaliajan origamien taittelua voikin hyvällä syyllä nimittää japanilaiseksi kansantaiteeksi. Paperintaittelun taito levisi sananmukaisesti kädestä käteen ja sukupolvelta toiselle. Lapset oppivat taittelutaidon vanhemmiltaan, jotka puolestaan saivat uusia origameja lahjojen vaihdon yhteydessä.

Paperin käyttäminen osana uskonnollisia rituaaleja ja lahjojen koristeina on omalta osaltaan selittämässä paperin arvostuksen säilymistä vielä nykypäivän Japanissakin. Läntisessä maailmassa paperia on käytetty tiedon tallentamiseen ja levittämiseen. Paperi on tietyssä mielessä toiminut pikemminkin välineenä kuin tekemisen kohteena. Euroopassa on kyllä keskiajan päättymisen jälkeen ollut oma paperintaittelun perinteensä. Toisaalta on huomattava, että Euroopassa paperilla ei ole juuri ollut taiteellista arvoa ennen nykypäivää.

Aikojen kuluessa origamien merkitys on muuttunut siitä, mitä se oli esimerkiksi Heian-kauden japanissa. Origamilla ei paperin helpon saatavuuden takia ole samanlaista arvoa kuin ennen. Toiseksi origameja opiskellaan nykyään ennen muuta kirjoista, kun taas varhain Japanissa origamien taittelutaito levisi annettujen lahjojen mukana. Ennen origamin taittelua tietoisesti opetettiin ja sillä oli myös sosiaalinen merkityksensä.

Modernin origamiperinteen voi katsoa syntyneen 1950-luvun jälkeen, Japanin avauduttua läntiselle maailmalle. Origamit levisivät aluksi erityisesti Japanissa oleskelleiden yhdysvaltalaisten mukana. Lännessä origamia kuitenkin pidettiin enemmän lasten harrastuksena ja varsinaisten origami-taiteilijoiden oli lähes mahdotonta saada töilleen taiteellista arvostusta.

Modernille origamille tyypillistä on, että mallit opetellaan useimmiten kirjoista. V arhaisen origamin voi katsoa syntyneen kollektiivisesti, vaikka jokaisella mallilla on totta kai ollut oma luojansa. Nykyisin origamimallit ovat ennen kaikkea origamisuunnittelijoiden ja taitelijoiden tuotoksia. Modernin origamin ehkä merkittävimpänä uranuurtajana pidetään Akira Y oshizawaa (1911–2005), joka on luonut 1930-luvulta lähtien tuhansia origamimalleja. Samalla hän on ollut kehittämässä yhteistä kieltä origamiharrastajien keskuudessa. Hänen luomiensa symbolien avulla jokaisen on mahdollista seurata kirjoissa olevia origamiohjeita kielestä riippumatta.

Nykyisin tärkeimpänä lähteenä origamiharrastajalle ovatkin origamikirjoissa saatavilla olevat diagrammit, joiden avulla malleja on kohtuullisen helppo opetella. Kuten aikaisemmin tulikin ilmi, vanhassa origamiperinteessä mallit on täytynyt opetella ulkoa, eikä taitosten määrä voinut ulkoa opettelun takia olla kovin suuri. Samoin opittujen origamimallien määrä on ollut rajallinen. V astaavasti nykyään on periaatteessa mahdollista luoda rajaton määrä erilaisia origameja, joten origamin harrastajalle riittää varmasti tutkittavaa ja opeteltavaa.

Tiettävästi ensimmäinen origamimallikirja on Senbazuru. Orikatan Kiotossa 1979 julkaisema kirja käsittelee renzuru-tyylistä origamien taittelua. Renzuru-taittelussa (kirj. ”ketjukurki”, pienet yksittäiset origamit yhdistetään toisiinsa esimerkiksi hännästä, päästä tai siivistä. Näin pienistä ja yksikertaisista origameista saadaan näyttävä ja suuri kokonaisuus.

Japanissa elää edelleen vahvasti perinne, jossa sairastuneen ihmisen paranemista toivovat läheiset ja ystävät taittelevat yhteisvoimin tuhat (senbazuru), jotka sidotaan lopuksi yhteen naruilla. Kurkiparvi viedään shintô-pyhäkköön ja rukoillaan potilaan tervehtymistä. Pyhäkössä vierailija voi ihmetellä yleensä hieman sivummalle ripustettujen paperikurkinippujen paljoutta. Usein kurjet on kiinnitetty puisten ema- toivelaattojen kanssa samoihin telineisiin.

Moderniin origamisuunnitteluun kuuluu myös matematiikka ja tietotekniikka, jotka ovat mahdollistaneet origamien uudenlaisen suunnittelun. Origamisuunnittelun lähtökohtana on, että mallit rakennetaan matemaattisesti tietotekniikkaa hyväksikäyttäen ennen paperiin tarttumista. Tätä varten on kehitetty origamisuunnitteluun tarkoitettuja tietokoneohjelmia. Ainakin Robert Langin origamisuunnitteluohjelma on mahdollista ladata ilmaiseksi internetissä.

Tietokoneiden ja matematiikan mukana origamien suunnitteluun on mahdollistanut useiden kymmenien, ellei satojen taitosten käyttämisen origameissa. Samalla origamista on tullut pikemminkin mekaanista taittelua. Tämä ei sinällään ole huono asia, sillä origamimalleja on näin enemmän ja helpommin saatavilla. Toisaalta samalla on etäännytty origamin perinteisestä hengestä.

Itse taittelu on kuitenkin perusperiaatteiltaan aivan samanlaista kun Heian-kauden Japanissa. Origamitaittelussa on olemassa vain oikeastaan yksi taitos, jonka avulla kaksiulotteinen taso voidaan saada muistuttamaan mitä tahansa tunnettua kolmiulotteista kohdetta. Ehkä juuri se on vaikuttanut olennaisesti origamin suosioon. Origamien taittelu on kuitenkin ennen muuta hiljentymistä ja keskittymistä itse paperin ja sen taitteluun. Origamia taitellessa voi hyvällä syyllä unohtaa maailman pieneksi hetkeksi. Valmiit origamit voi sitten laittaa koristamaan vaikkapa lahjoja.

Teksti: Janne Turunen

Kirjoittaja on intohimoinen origami- ja paperitaiteilija

Lähteitä ja lisätietoa origamista:
Origamimalleja kirjoissa:
Robert J. Langin kirjallisuutta Kunihiko Kasaharan kirjallisuutta

Origameja internetissä:
Joseph Wu origami Page
Origami-diagrammeja

Tämä artikkeli oli alunperin julkaistu Japanilaisen kulttuurin ystävät ry:n jäsenlehdessä Tomo 2/2010.