Shikokulla on 88 temppeliä käsittävä pyhiinvaellusreitti, joka kiertää käytännössä koko saaren ympäri. Kävelymatkaa kertyy yhteensä 1200 km koko kierrokseen ja sen varrella on mahdollista ihailla temppelien lisäksi aitoa japanilaista luontoa varsin läheltä mutta myös kyliä ja pieniä kaupunkeja tulee vastaan. Nämä nimenomaiset temppelit liitetään Kūkaihin eli Kōbō Daishiin, jonka uskotaan harjoittaneen asketismia tai viettäneen aikaa näissä temppeleissä 700-800 luvun vaihteessa. Myöhemmin hän opiskeli Kiinassa esoteeristä buddhismia ja hänestä tuli 8 patriarkka.
Pyhiinvaeltajia liikkuu paljonkin temppelikierroksella, kuka koko kierrosta tehden, kuka vain osan matkaa taivaltaen. Nykyisin on mahdollista osallistua ohjattuun kierrokseen jopa bussilla mutta vielä on myös niitä jotka taivaltavat yksin, yhdessä matkasauvansa (kongōzue) kanssa jalan koko reitin.
Shikokun päiväkirja 2012
Olimme ajatelleet jatkaa tänä kesänä Shikokun temppelikierrosta taas patikoiden, Kōbō Daishin jalan jäljissä. Viimeksihän pääsimme temppelille numero 11(Fujii dera) muutama vuosi sitten. Tuolta temppeliltä olisi polku ylös vuorelle temppelille nro 12 (Shōsanji), jossa olisi tarkoitus yöpyä, sillä ohjeellinen aika nousuun olisi 6 – 8 tuntia. Mutta yrittäessämme varata yösijaa puhelimitse temppeliltä niin meille kerrottiin, että shukubō eli temppelimajoitus on suljettu sadekauden ajan eli heti kesäkuun alusta. Teimme nopean uudelleen laskelman ja päätimmekin tehdä matkan temppeleille 18 – 22 ja toteuttaa väliin jäävän osuuden muuna ajankohtana. Tällä kertaa meitä oli kolme eli uutena matkaajana oli Apin tytär Romppu.
Lauantai 2.6.
Jätimme isoimman osan matkatavaroitamme ystävillemme ja matkasimme Umedan bussiasemalle, jossa olimme jo edellispäivänä ostaneet paikat Eddie-bussiin (3.600¥), joka menisi Tokushimaan. Kävimme Tully’s kahvilassa, joka oli vähiten tupakansavuisin, odottamassa bussin lähtöä. Jonkin ajan perästä pääsimmekin lähtemään, matka kesti 2 ½ h ja päädyimme Tokushiman päärautatieaseman edessä olevalle bussiasemalle.
Rautatieasemalla jätimme päiväreppumme alakerran säilytyslokeroihin ja kävimme kahvilla aseman Starbucksissa, jonka jälkeen menimme junalla Bandōn asemalle (30’). Kävelimme temppeli nro 1:lle (Ryōzenji), josta ostettiin Rompulle, joka siis oli ensi kertaa mukana temppelikierroksella, varusteita ja täydensimme myös omiamme. Kiertelimme temppeli alueella ja sitten lähdimme junalla takaisin Tokushimaan, jossa kävimme aseman tavaratalon yläkerrassa ruokailemassa ja kirjaosastolta ostin Tokushiman alueen tarkemman kartan. Menimme vielä J-postin automaatille nostamaan rahaa majoituksia varten (majoituksista suurin osa hyväksyy vain käteismaksun). Sitten takaisin juna-asemalle ja lähdimme paikallisjunalla kohti etelää, Chūdenin asemalle. Tämä pieni asemakatos oli jotakuinkin keskellä riisipeltoja mutta aika helposti Henro-karttani kanssa löysimme Business Ryokan Fujiin, jonne saavuimme vasta 19:30 (Api oli majoitusta varatessaan jo ilmoittanut, että tulemme myöhemmin emmekä tarvitse illallista). Talolle saapuessamme näimme emännän jo kurkkivan ikkunasta milloin vieraat tulevat. Hän ohjasi meidät yläkertaan, jossa oli meille tatamilattiainen Ume-huone ja Rompulle Take-huone. Emäntä kävi hakemassa meille teetä ja maksoimme samantien yöpymisemme (4000 jeniä/yöpyjä ilman ruokia). Emäntä lähti valmistamaan kylpyä ja pian kuuluikin huuto, että kylpy on valmis. Romppu kävi vain suihkussa ja me vuorotellen kylvyssä, vanhassa kivilattiaisessa pienessä huoneessa. Tällä aikaa emäntä oli pedannut vuoteet ja kirjoittelimme vielä päiväkirjojamme sekä siemaisimme Sunkuksesta ostetut pienet sake-tölkilliset ja nautimme vähän suolapaloja mutta pian uni maistui. Sammakot kurnuttivat ympäröivillä riisipelloilla varsin äänekkäästi koko yön ja muutama hyttysen tapainenkin eksyi huoneeseen.
Sunnuntai 3.6.
Aamulla vanha rouva tuli 6:30 huutelemaan, että ylös nyt jos aiotte lähteä seitsemältä. Vanha setä kantoi yläkertaan meille kupilliset kahvia sekä mini-Croissantit. Pääsimme liikkeelle siis ajoissa seitsemän kieppeissä henroiluvaatteet yllämme. Täti tuli ulos ohjaamaan meitä oikeaan suuntaan. Kävelimme muutaman kilometrin läheiseen Sunkukseen, josta ostimme lisäaamupalaksi onigirit sekä peltipurkilliset kuumaa kahvia. Istuuduimme parkkipaikan viereiselle korokkeella ja eräs parkkipaikalla ollut japanilainen herra nousi autosta ja kierteli autonsa luona edestakaisin kamera kädessä. Lopulta hän uskaltautui kysymään josko saisi valokuvata meidät ja annoimme tietysti luvan (ties vaikka päädyimme johonkin paikallislehteen). Jatkoimme matkaa, maantien vieressä olevassa kanavassa näimme uiskentelevan kymmeniä ja taas kymmeniä kilpikonnia. Tulimme temppeli 18:lle (Onzanji), jossa kävimme hiljentymässä, sytyttämässä suitsukkeet ja pudottamassa osame-fudat (nimilipukkeet) niille tarkoitettuun laatikkoon sekä osaisenit (almut) Hondōn (temppeli päärakennus) ja Daishidōn (Kōbō Daishille pyhitetty rakennus) edustalla. Kuvailimme temppelialueella ja haimme temppelin toimistosta leimat leimakirjoihimme (Nōkyō-chō). Sitten lähdimme kohti temppeli 19:ää (Tatsueji), nämä molemmat temppelit olivat Komatsushiman kaupungin alueella. Ylitimme Tatsuegawa joen punaista siltaa pitkin. Täällä peruttiin varattu majoitus shukubōsta, koska olimmekin siellä jo ennen puoltapäivää, munkki suhtautui meihin hyvin ystävällisesti ja ymmärtäväisesti. Soitimme läheisen puodin edestä ja varasimme seuraavan majoituksen Kanekoya’sta, Katsu-urasta. Temppeliltä oli n. 10 kilometrin kävely majoitukseen. Matkalla poikettiin syömään udon-kuppilaan. Siellä emäntä kertoi paikallisesta tulikärpäsjuhlasta (hotaru), jossa hän usein kävi tähän aikaan vuodesta, pohdimme hetken jaksaisimmeko lähteä kärpäsjahtiin. Lähtiessämme kuppilasta ja kadulla kääntyessäni auttamaan Apin reppua selkään olin kaatua matalaan betonitolppaan ja samalla nirhaisin oikean sääreni verille. Paikkailimme säärtä läheisellä parkkipaikalla ja sain Rompulle onneksi mukaan tullutta antiseptistä nestettä, jolla putsasin säären ja laitettiin sidetaitokset päälle. Matkalla osui myös apteekin tapainen, joka tosin oli pyhäisin suljettuna mutta koska ovi oli auki ja sisällä ihmisiä jutelemassa, niin poikkesimme kysymään lisää sidetarpeita, joita meille suopeasti kuitenkin myytiin. Poikkesimme Katsu-uran ”keskustan” kauppakeskuksen alueinfossa ja kahvilla. Saimme nettiyhteyden infon nurkassa olleilta tietokoneilta ilmaiseksi. Varasimme samantien puhelimitse seuraavan yön majapaikan, joka olisi päätien varrella mutta reittimme veisi sinne kahden vuoren kautta. Sieltä epäiltiin, että saavumme liian aikaisin mutta saimme vakuutettua että aiomme tulla sinne silti.
Menimme infosta sitten Kaneko-ya ryokaniin, jossa meidät ohjattiin huoneisiin ja naisten kylpyvuoro oli ensin, sitten minä. Pian sen jälkeen huoneen keskusradiosta huudettiin jo syömään. Annokseen kuului 10-kunta kuppia erilaisia ruokia. Kävin tilaamassa keittiöltä Rompulle pienen oluen ja meille sake-lasilliset. Illallisella naapuripöydän rouva kertoi, että temppeli 12:lle kiipeäminen oli rankkaa mutta alas käveli tunnissa eli ei olisi ehkä tarvinnutkaan yöpyä shukubōssa. Ruoan jälkeen menimme huoneisiin ja iltapesulle. Kello kahdeksan tienoilla väsymys alkoi jo painaa, joten tulikärpäset jäivät näkemättä. Yöpyminen maksoi 6000 jeniä / henkilö sisältäen illallisen ja aamiaisen (olut maksoi erikseen 500 ¥ ja sakelasillinen 400¥). Täällä poikkeuksellisesti saattoi maksaa laskunsa luottokortillakin.
Maanantai 4.6.
Kello soitti 6:30 ja pian sisäpuhelimesta kuului ilmoitus, että aamiainen on valmis. Nautimme japanilaisen aamiaisen, keittoa ja riisiä pikkelsin ym. kera. Pakattiin ja käytiin Sunkuksesta hakemassa eväät vuorelle kiipeämistä varten (kuulimme, että myös ryokan olisi tilauksesta tehnyt eväsbentōt), joimme vielä purkkikahvit joen varrella penkillä istuen ja luonnosta nauttien. Sitten kello 8:00 aloitimme kiipeämisen temppeli 20:lle (Kakurinji), joka oli 550 metrin korkeudessa mutta reitti kiemurtelisi pitkin vuoren rinteitä. Paikoin vuorelle johtava polku oli varsin jyrkkä, tosin alussa riittävän leveäkin ja paikka paikoin oli pystytetty penkkejä lepäämistä varten. Nousun alkupuolelle oli kasattu nippu matkasauvoja, joita saattoi lainata helpottamaan nousua. Maisema tasangolle oli vehreä ja paikoin oli väriloistoakin tarjolla kukkapuskien muodossa mutta pian sukelsimme tiheämpään metsään, josta ei maisemia juuri näkynyt. Vähän ennen temppeliä, kävelimme harjanteella, josta avautui upea näky alas laaksoon. Tulimme temppelille 9:45. Temppeli oli viemäröinnin ulkopuolella eikä edes WC:ssä saanut laittaa paperia pönttöön. Kävimme sytyttämässä suitsukkeet ja kuvailemassa. Sen jälkeen lähdimme kello 11:00 jälkeen laskeutumaan vuorelta alas kohti temppeli 21 (Tairyūji). Alas meno olikin jyrkkä, portaita ja mäkeä, polvet olivat koetuksella. Ylitimme leveän jokiuoman pitkin siltaa, joki oli melko kuiva mutta toisella laitaa virta kävi aika kovana, joten uimisen saattoi unohtaa. Ylös seuraavaa vuorta ja ympäristö kävi reheväksi ja kosteaksi. Matkalla näin pienen tallatun mustan käärmeenpoikasen ja vähän matkan päässä kuulin kiljaisun, kun Api huomasi hänen ja edellä kulkevan Rompun välistä polun poikki luikertelevan 1 ½ metrinen mustan käärmeen, joka sitten nousi polun sivulla olevaan rinteeseen. Toiset olivat aiemmin nähneet useamman käärmeenpoikasen, joita luulivat ensin mustiksi madoiksi ja muutama käärme tuli vielä vastaan. Romppu hermostui ja ryntäsi juoksuun rinnepolkua ylös kuin kauris ja me koetimme pysytellä perässä. Sen ensimmäisen käärmeen nähtyäni palasin vielä takaisin ja yritin kuvata sitä mutta se ehti osittain jo heinikkoon. Täällä polku vuorelle oli varsin kapea ja toisella laitaa pudotusta oli kymmenkunta metriä ja toisella laitaa vuoren seinä nousi jyrkkänä ja heinikkoisena, kumpikaan laita ei houkutellut äsken nähtyjen käärmeiden vuoksi. Pääsimme tasanteelle, jonka vieressä vuolas puro virtasi ja Romppukin hieman rauhoittui. Kun jatkoimme kiipeämistä, oli polku jo hieman leveämpi mutta tytöt näkivät vielä yhden ison mustan käärmeen ja matka jatkui taas pientä ravia. Ilma oli lämmin ja kostea, joten oli pysähdyttävä juomaan vettä mutta istumaan ei kukaan tohtinut. Vauhdikkaasta noususta johtuen exhaustio alkoi olla aika lähellä. Eipä ollut tullut mieleenkään että voisimme kohdata läjän käärmeitä. Minullakin oli hyvät vaelluskengät mutta sääret olivat aivan paljaat kuten muillakin. Sattumalta olimme ostaneet lentokentän apteekista mukaan kortisonitablettipakkauksen erilaisia puremia vastaan.
Jatkoimme kipuamista ja ympäristö alkoi olla kuivempaa eikä käärmeitä tullut sen enempää vastaan. Mutta portaita tuntui riittävä loputtomiin, piti ottaa kädet reisien avuksi, jotta jalat olisivat nostaneet kropan portaalta toiselle. Saavuimme puoli kolmen aikaan temppelille ja istuimme tovin toimiston edessä penkillä levähtäen ja temppelin automaatista ostettua juomaa nauttien. Sitten kiersimme temppelin alueen. Hondō oli korjauksen alla, koska taifuuni oli romauttanut isoja puita sen katon läpi tuhoten sen jotakuinkin kokonaan. Pieni väliaikainen hondō oli rakennettu lähelle toimistoa. Daishidō oli kunnossa ja nousimme vielä ylemmäs rinteellä olevalle pagodille. Sitten kävimme katsomassa köysiradan asemaa. Nykyisin oli mahdollista nousta myös konevoimin ylös temppelille köysirataa pitkin. Näköalatasanteelta saattoi nähdä läheisen kukkulan laella pienen patsaan, joka oli aikanaan Kōbō Daishin mietiskelypaikka. Valitettavasti aika kului ja meidän ole jatkettava eteenpäin ennen pimeän tuloa. Lähdimme laskeutumaan alas laaksoon puoli neljän maissa. Tie alas oli aika hyväkuntoinen, sillä se oli kapea autotie mutta paikka paikoin tiekin laskeutui varsin jyrkästi ja se tuntui säärissä. Api sai varpaansa araksi mutta linkutti urheasti samaa vauhtia. Saavuimme Sakaguchi-ya minshukuun hieman ennen viittä ja tutut matkalaiset vilkuttivat yläkerran ikkunasta. Saimme meille kolmelle yhteishuoneen. Kävimme vuorotellen furossa, täällä oli miehille ja naisille oma isohko kylpyhuone. Muut matkalaiset olivat jo kylpeneet ja näkyivät vievän pyykkiä ulos kuivamaan (pesukoneet olivat käytävällä). Kello 18:00 oli illallisaika, joka oli runsas ja moninainen, astioita kertyi paljon. Tällä kertaa tilasimme ruoan oheen Rompulle isoimman oluen, jotta uni maistaisi eivätkä käärmeet häiritsisi yöunta. Ruokailun jälkeen vetäydyimme huoneeseemme ja muut uinahtivat minun katsoessa samuraisaippuaa mutta pian nukkumatti saavutti minutkin.
Tiistai 5.6.
Kello soitti 6:00 ja aamiaiselle mentiin 6:30, toiset henrot tekivät jo lähtöä. Japanilainen aamiainen oli runsas. Maksoimme huoneemme käteisellä (Minshuku 6.600 ¥ + juomat erikseen). Lähdimme liikkeelle 7:00, aamu oli sateinen ja jatkui koko päivän. Mukaan ottamamme kevyet Clas Ohlsonin halvat sadeviitat olivat nyt tarpeen, sen alle sai reppunsakin suojaan. Tie oli hyvä kulkea mutta mutkainen ja paikoin kapea, piti todella varoa autoja, piennarta ei ollut nimeksikään. Sade oli ajanut pieniä taskurapuja liikkeelle tien varteen, joiden toikkarointia oli hauska seurata. Kun pääsimme valtatien yli levähdyskatokselle, oli siellä tokiolainen ”tuttumme” lopettamassa jo taukoaan. Pidimme mekin juomapaussin ja lähdimme seuraamaan kävelypolkua, joka oli osittain sementöity mutta sitten sukelsi metsään ja taas alkoi portaiden nousu. Törmäsimme taas yhteen mustaan käärmeeseen, joka oli kiepillä keskellä portaita ja peruutimme hetkeksi odottamaan, kunnes käärme oli luikerrellut pois. Nousu alkoi taas käydä reisiin, sitten pikkuhiljaa tuli alarinne, joka oli sateesta liukas ja täynnä juurakoita, kapealla rinnepolulla oli todella hankala liikkua. Metsikkö oli synkkä ja sateinen päivä synkensi metsää vielä. Piti välillä pysähtyä pyyhkimään silmälaseja höyrystä, jotta olisi nähnyt eteensä. Pääsimme sitten onnellisesti tasangolle ja takaisin tielle. Siitä saimmekin sitten jatkaa tasaista asfalttia pitkin kohti temppeli nro 22:ta (Byōdōji). Pääportista sisään mennessämme tulikin jo vastaan muita edellä kulkeneita edellisen majapaikkamme naapureita. Temppelillä myytiin mm. pyhitettyä vettä pienissä pulloissa, joka kuulemma oli erinomaista silmävaivoissa. Kuljimme ja katselimme rauhassa sateenvarjojemme alla temppeliä ja sitten lähdimme kävelemään kohti Aratanon juna-asemaa. Asemalle suunnistaessamme eksyimme oikaistessamme eräässä kulmassa ja kuljimme pari kilometriä harhaan. Kysyimme neuvoa ensimmäiseltä jalan kulkevalta vastaantulijalta, joita ei ollut monta hiljaisella kylätiellä. Jäimme odottelemaan seuraavaa junaa aseman katoksen alle ja Apin kanssa kävimme läheisestä konbinista eli ”minimarketista” ostamassa lounaan. Liikkeen nuori myyjä kyseli mistä olemme ja kertoi, että ovat tyttöystävänsä kanssa suunnitelleet häämatkaa Suomeen. Palasimme katokselle, jossa ahmimme ostamamme eväät. Hauskinta oli, että Rompulle, joka ei japania ymmärtänyt juuri ollenkaan ja joka jäi vahtimaan tavaroitamme, samaisessa katoksessa sadetta pitelevä vanha mummo oli puhunut koko ajan japaniksi tarinoitaan.
Palasimme Tokushimaan ja Business hotelli oli vanha ja tupakansavuinen New Toyo. Kokolattiamatto huoneessa oli siisti mutta vanhan tupakansavu leijui ilmassa. Allergiselle Rompulle vaihdetiin huone vähiten savuiseen, saimme itse haistellen valita 5 vaihtoehdosta.
Matka oli siis antoisa, joskin tällä kertaa hieman rankempi verrattuna edelliseen kävelyymme. Mutta uusi patikointi on jo suunnitteilla. Näiden kahden tehdyn patikoinnin perusteella uskaltaa suositella tätäkin reittiä kohtuukuntoisille kävelijöille, jotka haluavat tutustua Japani luontoon ja maaseutuun. Kohtuullinen japaninkielen osaaminen on suotavaa varsinkin yösijaa hankkiessa. Kävelyn aikataulusta ei kannata tehdä liian tiukkaa mikäli aikoo nauttia maaseudun maisemista. Pitää muistaa myös, että temppelit ovat auki vain 7 – 17, joka myös käytännössä tarkoittaa, että patikointi tuon ajan ulkopuolella on pimeässä hankalaa jollei vaarallista.
Tälle reissulle, joka piti sisällään myös kahden vanhan iaido-opettajan haastattelupäivät tämän patikoinnin lisäksi oli tukea antamassa Scandinavian Sasakawa Foundation. Siitä suuri kiitos heille.
Pasi Hellsten & Terttu Rajala (teksti ja kuvat)
Toimitettu versio jutusta julkaistu Tomossa 4/2012
Kuvia matkalta:
