Tabin Salongissa tapahtuu

VIRTUAALISHINDOA TABIN SALONGISSA

Sunnuntaina 29.11. kello 18
Shindo on japanilainen kehotyöskentelymenetelmä, johon kuuluu rentoutusharjoituksia, palauttavia venytyksiä ja itsehoitoa. Shindossa opetellaan päästämään irti suorittamisesta ja annetaan lupa rentoutumiselle. Olennaista on läsnäolo ja oman kehon kuunteleminen. Shindo tarkoittaa sananmukaisesti sydämen tietä tai sydämen johdatusta.   

Shindossa annetaan painovoiman viedä venytysasentoon ja rentoudutaan siinä. Harjoitukset yhdistettynä syvään hengitykseen auttavat vapautumaan kehon ja mielen jännityksistä ja tunnestressistä. 

Harjoitukseen kuuluu myös rauhallisia Jomon -venytyksiä, joissa aktivoidaan kehon energiakiertoa kiertoliikkeillä ja hengityksellä.

Shindo sopii kaikenkuntoisille. Pukeudu joustaviin vaatteisiin. Varaa joogamatto tai vastaava alusta. Käden ulottuvilla on hyvä olla tyynyjä, kangasvyö tai vastaava ja vesipullo.

Harjoituksen ohjaa Jomon-shindo -ohjaaja ja rentoutusvalmentaja Elina Yamano. Shindo vei Elinan mennessään, kun hän huomasi shindon kehoa ja mieltä tasapainottavan ja syvästi rentouttavan vaikutuksen. Hän on ollut jo pitkään kiinnostunut itämaisista harjoitus- ja hoitoperinteestä, jossa keho, mieli ja tunteet ovat yhteydessä toisiinsa. Elina haluaa auttaa ihmisiä rentoutumaan kokonaisvaltaisesti, ja shindon lisäksi hänen rentouttamispalettiinsa kuuluu syvärentoututtavaa mielikuvaohjausta. 
Tilaisuus järjestetään verkossa zoom-videokokouspohjalla. Osallistuaksesi tarvitset toimivan nettiyhteyden. Zoom-ohjelman asentaminen on suositeltavaa, mutta ei välttämätöntä. Kun ostat lipun tapahtumaan, saat välittömästi varausvahvistuksen, ja muutamaa päivää ennen tilaisuutta sähköpostiisi tarkemmat osallistumisohjeet. 

90 minuutin mittaisen harjoituksen hinta on 16€. Alekoodilla JKY hinta on 12€; alennus 4€ lasketaan siinä vaiheessa, kun koodi lisätään. Voit varata paikkasi osoitteesta https://www.tabiunelmamatkat.net/tabitapahtumat/shindoa-tabin-salongissa2911.

NŌ-TEATTERIN LUMO

Sunnuntaina 13.12.2020
kello 16.00-17:30

1300-luvulla syntynyt nō-teatteri on Japanin vanhin keskeytyksettä esitetty teatteriperinne, joka tunnetaan pelkistyneestä estetiikastaan, naamioituneista näyttelijöistään ja salaperäisestä kauneudestaan. Nō-teatterin salaperäisyyteen verhottu maailma on vaikuttanut merkittävällä tavalla paitsi muihin teatterimuotoihin ja japanilaiseen taiteeseen myös aikoinaan Japania hallinneiden sotapäälliköiden elämään ja arkeen. Vuodesta 2008 nō-teatteri on kuulunut myös Unescon aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon. Tällä luennolla nō-teatteria Kiotossa opiskellut FT Lasse Lehtonen avaa meille teatteriperinteen maailmaa: sen historiaa, käytäntöjä ja kiehtovaa estetiikkaa, jotka kietoutuvat erottamattomalla tavalla Japanin pitkään kulttuurihistoriaan.

Tilaisuus järjestetään verkossa zoom-videokokouspohjalla. Osallistuaksesi tarvitset toimivan nettiyhteyden. Zoom-ohjelman asentaminen on suositeltavaa, mutta ei välttämätöntä. Keskusteluun osallistumista varten tarvitset mikrofonin (tietokoneen sisäänrakennettu mikrofoni riittää mainiosti), tai voit lähettää kysymyksesi tekstimuodossa tilaisuuden aikana. Kun ostat lipun tapahtumaan, saat välittömästi varausvahvistuksen, ja muutamaa päivää ennen tilaisuutta sähköpostiisi tarkemmat osallistumisohjeet. 

Osta pääsylippu tilaisuuteen osoitteesta https://www.tabiunelmamatkat.net/tabitapahtumat/n-teatterin-lumo  Tabin Salongista on saatavissa myös Lasse Lehtosen kirjaa Japanilainen musiikki. Tabikauppa on auki osoitteessa Sirkkalankatu 24, Turku neljänä viikonloppuna ennen joulua. Tarkemmat aukioloajat näet Tabin tapahtumakalenterista https://www.tabiunelmamatkat.net/tabitapahtumat. Tabin nettikauppa: tabikauppa.fi.